perjantai 25. tammikuuta 2019

Ratsupoliisi

"Millä sä sitten ajattelit kulkea täältä kerhoon? Se alkaa taas kohta, tiesitkö sitä?" kysyin Ruskalta, joka oli ilmoittanut muuttavansa huomenna talliin asumaan.
"Mä ratsastan Mayalla", Ruska vastasi heti, ihan kuin olisi miettinyt asiaa jo pitkään. Maya ei virkkanut siihen mitään, kunhan hamusi Ruskan liian matalalla tarjoamia kuolaimia suuhunsa.
"No kuka sulle laittaa sit muroja aamulla?"
"Sä, iskä!"
"Iskä on kuule kotona aamulla. Mä juon siellä kahvia ja luen lehtä. En mä ole täällä laittamassa sulle aamupalaa."
"Sitte mä syön kerhossa! Mutta varmana muutan!" Ruska uhosi. Hän sai lopsautettua suitset Mayan korvien taakse, ja lähti vetämään tammaa perässään poispäin.
"Odota! Satula ei oo kiinni! Eikä näköjään suitsetkaan!"
"Mä laitan itte! Mee sä pois!"

Ruska ei saanut paksuine lapasineen satulavyötä kiinni sen paremmin kuin suitsiakaan, ja turhautui koko ajan enemmän. Oli pakko auttaa, ja nostaa sen jälkeen vihainen tyttö hevosen selkään. Ruska kuitenkin rauhoittui, kun Maya alkoi kävellä perässäni maastopoluille päin. Maya lompsotti tyytyväisenä ja luotettavana eteenpäin, ja Ruska lauloi sille aakkoslaulua, jonka oli juuri oppinut melkein oikein. Kun vastaan tuli pyöräilijä, otin Mayaa toisesta ohjasta kiinni varmuuden vuoksi, mutta niin vähän, ettei Ruska huomannut ja suuttunut uudestaan.

"Kuule, käviskö sulle että alottaisit ratsastustunnit?" kysyin Ruskalta.
"Mä osaan jo ratsastaa!" Ruska ilmotti ja ratsasti oikein tomerasti löpsöt ohjat tiukassa puristuksessa.
"Siellä vois oppia lisää. Kaikki käy ratsastustunneilla. Siellä olis kavereita, ja söpöjä poneja. Mun mielestä voisit kokeilla, nyt kun sä et enää halua käydä tyttökerhossakaan."
"Eikä käy kaikki! Eikä käy ratsupoliisitkaan! Musta tulee isona ratsupoliisi."
"Kyllä muuten käy ratsupoliisit ratsastustunneilla. Ne siellä vasta käykin! Ihan koko ajan."
"Ai käy! Mistä sä tiedät?"
"Ööm... Emilia on poliisi, sillä on sininen takkikin ja kaikkee. Ja sillä on hevonen. Se on siis melkein ratsupoliisi, ja se varmana on käyny ratsastustunneilla, varmasti käy vieläkin. Kysy siltä!"
"Ai jaa! Iskä voidaanks me mennä ratsastuskouluun?"
"Sitähän mä just... ...voidaan, tosi hyvä idea, katotaan joku hyvä talli ja mennään!"
"Mä muutan silti tänne asumaan."
"Jaaha. Meinaaksä asua niinku ihan tuolla kylmässä tallissa vai muutaksä yhteen Crimiksen kanssa tai jotain?"

Oli mukavaa kävellä Mayan vierellä, kun keli oli sen verran lauhtunut, että taas tarkeni. Minulla oli maailman hienoin hevonen, mutta silti Ruskan pitäisi tutustua muihinkin hevosiin. Ja etenkin johonkuhun oikeaan opettajaan. Muuten hänestä tulisi hevosten kanssa samanlainen kuin minä.

torstai 24. tammikuuta 2019

Maya virkistystoiminnassa

Tammikuu 2019

"Ootko Reita koskaan nähnyt tällaista?" Crimis kysyi kännykkä ojossa.
"Oho, no en kyllä ole!" myönsin heti, kun näin miten hevonen jorasi videolla niin kuin koiratanssikoira.
"Tää on joku venäläinen video... Varmaan jotenki käsitelty."
"Niin no, kyllä toi periaatteessa olis mahdollista..."
"No eikä!"
"Jos olis sopiva hevonen..." Mietin tietenkin heti nuorta Mayaa. Olisihan se oppinut vaikka mitä...
"No ei tota todellakaan saa opetettua kun korkeintaan sialle. Ei hevoset oo noin ketteriä eikä älykkäitä, haloo."
"Niin no ei kyllä. Tunnetsä ketään kellä olis sika? Tai vuohi?"
"No en kyllä."
"Voiskohan Chaita kouluttaa naksuttimella?"
"Reita!"

Kun olin nähnyt videon, olin kehittänyt siitä saman tien pakkomielteen. Se oli niin kuin koiratanssia, mutta hevosen kanssa, ja videon hevonen vääntyili niin notkeasti ja näytti niin iloiselta, että näin sen naaman joka kerta, kun laitoin silmät kiinni.

Kahden päivän kuluttua videon näkemisestä istuin haan ylimmän puomin päällä tuijottamassa Mayaa ja muita hevosia pää kipeänä. Taisin tehdä päätöksen jo silloin, vaikka lähdinkin hetken kuluttua vihaisena kotiin. Putosin nimittäin aidalta vahingossa takaperin kinokseen, enkä viitsinyt jäädä tallille enää, kun oli lunta paidan alla. Seuraavana päivänä palasin kuivissa vaatteissa ja paremmalla tuulella, ja se oli ensimmäinen harjoituspäivä kentällä salaa iltahämärässä. Ei Mayalle mitään hinttimäistä koiratanssia opetettaisi, mutta kyllähän se oli ennenkin tykännyt opetella temppuja... Olin ehtinyt unohtaa, mihin kaikkeen se pystyisi, jos viitsisin vain puuhata sen kanssa. Kai olin kaivannut vain jotain inspiraationlähdettä.

Kolme päivää myöhemmin Maya oli muuntanut vanhan anna kaviota -temppunsa ristiaskeleeksi, mikä oli ollut koko ajan tavoitteena. Yritin käsiäni huitomalla opettaa tamman hyphtämään käskystä, kun Keitaro valahti aidalle huokailemaan, vaikka ilmiselvästi hänellä oli tärkeämpääkin tekemistä kuin masennella siinä. Kesti kauan hätistellä hänet tiehensä. Ja kun hän lopulta lähti, puolen tunnin päästä hänen veltto yläruumiinsa roikkui taas kentän aidan ylimmän puomin päältä. Silloin Mayan päässä asiat naksahtelivat oikeaan järjestykseen ja tamma hypähti niin kuin olisi osannut tempun aina, ja minä yritin näyttää siltä kuin Maya olisi tehnyt saman tuhat kertaa. Työnsin porkkanaa sen suupielestä sisään ja kehotin Keitaroa joko häipymään tai ryhdistäytymään, koska vetelät ihmiset ovat raivostuttavia, etenkin jos ei ole edes viikonloppu. Kyllä hänen pitäisi tietää, että jos hän halusi puhua, hänen tulisi alkaa sitten vain puhua, sillä minähän en kysyisi. En ainakaan keskellä päivää, enkä selvin päin. Ja jos hänellä ei ollut mitään mielensä päällä, seisköön suorassa tai häipyköön! Tuollaisesta röhnötyksestä tulisi vielä skolioosi!

Kahden viikon kuluttua videosta Maya osasi tehdä piruetteja, eli mennä voltteja ja etu- ja takaosakäännöksiä omin päin käsimerkistä, sekä hypähdellä etujalalta toiselle ja ojentaa vapaata kaviotaan kohti kumisaappaan verhoamia jäisiä varpaitani. Samana päivänä eläinlääkäri kävi tallilla muissa asioissa ja vilkaisi samalla Mayan jalkoja.
"Oho. Viime piikityksestä on jo kuitenki kolmatta viikkoa, eikä näissä ole juuri yhtään nestettä. Mä luulen että ei piikitetä Mayan jalkoja tossa kahden viikon päästä, paitsi tietenkin jos se alkaa yhtäkkiä oiria. Soittele sitte, jos alkaa", lääkäri sanoi liu'utettuaan kättään monta kertaa Mayan etujalkoja pitkin alaspäin. Lupasin soittaa. Teki mieli lyödä yläviitonen jonkun kanssa, mutta paikalla oli vain Maya, eikä se olisi osannut tehdä sitä rusikoimatta minua samalla sairaalakuntoon.

Sen jälkeen harjoitukset jäivät vähän vähemmälle, koska aloin taas ratsastaa Mayalla. Joskus Ruska tuli mukaan tallille ja tanssitti Mayaa, koska hän aikoi tulla isona sirkusprinsessaksi. Ruska olisi halunnut harjoitella myös hevosen selässä seisomista, mutta sanoin, että sitä tehdään vain sirkusprinsessakoulussa, taikka muuten! Jonain päivänä sen jälkeen Ruska sanoi, ettei halunnutkaan enää sirkusprinsessaksi, koska äiti oli kieltänyt, ja koska hän halusi kuitenkin olla mielummin ritari. Sinä päivänä Ruska aloitti hurjat, kovaääniset taisteluharjoitukset Minillä ja ravasi ja laukkasi karjuen ympäri kenttää, jonka keskellä opetin Mayaa peruuttamaan itsensä ympäri.

Kun kuukausi oli kulunut, emme pitäneet mitään dramaattista talent-show'ta kentällä. En tiedä oliko kukaan edes huomannut Mayan temppukoulua. Toivottavasti ei. Sirkusnäytöksen sijaan lähdin maastoon. Omalla hevosellani. Ilman satulaa, koska olin ehtinyt jo myymään sen. Ja hevoseni jaksoi ravata ainakin kolme lyhyttä pätkää. Seuraavana päivänä sen polvet olivat ihan normaalin lämpöiset, ja minä opetin sitä kumartamaan mielikuvitusyleisölleen.