Jonain päivänä hyvin pian

Mayalla on oikkunsa, metkunsa ja erityiset tarpeensa. Tänään se oli esimerkiksi päättänyt, ettei tahdo ollenkaan ohjastuntumalle. Se oli nostanut päänsä korkeuksiin ja katsonut minua korviensa yli silmiin, kun yritin saada sitä liikkumaan. Ei se mitään: sellaisina päivinä on pahimmassa tapauksessa ratsastettava löysin ohjin, tai jopa riimulla. Parhaassa tapauksessa Mayan saa hellästi suostuteltua menemään itse ohjastuntumalle, ja silloin vanha hevoseni kulki aina kauniisti peräänannossa kuin olisi ollut hevonen parhaassa iässä ja vieläkin oikea kilparatsu.

Tänään oli sellainen parhaan tapauksen päivä, ja Mayalla ratsastaminen oli pitkästä aikaa ratsastamista pelkän selässä istumisen sijaan. Tamma oli virkeä, hyväntuulinen ja kokonaan kivuton - kunhan sai ensin kiukuteltua valmiiksi. Sellaisella Mayalla minäkin näytän ihan oikealta ratsastajalta ja pystyn tekemään sen kanssa vaikka mitä sellaista, mitä en tavallisesti osaa tehdä. Esimerkiksi hallittua ja kaunista ravia. Normaalisti Mayalla on nykyään vain yksi vaihde, nimittäin hölkkä, ja äkäpussipäivinä toinen, joka on formulavaihde. Tänään Maya löysi parhaan välivaihteensa ja ravasi vaikka kuinka hienosti joustavin askelin. Hikeenhän se tuli melko nopeasti, mutta annoin sen tanssia, koska se kerrankin pystyi ja halusi.

Maya oli hoidettava oikein kunnolla sellaisen ratsastuksen jälkeen. Se ei ollut ihan nuori, joten se vaati erityistä huomiota. Minun oli kylmättävä sen jalat, eikä se olisi tahtonut: olihan ulkonakin vain pari plusastetta ja inhottava tuuli. Minun oli hierottava Mayan suurimmat lihakset, eikä se olisi siihenkään suostunut. Se tiesi, että pääsisi hakaan, ja mikäli hoitaisin sen vain nopeasti, se pääsisi sinne heti. Hieromisen jälkeen minun oli laitettava Maya venyttelemään porkkananpalojen perässä. Siitähän se suorastaan suuttui, kun ei saanut herkkuaan heti! Se takoi kaviolla maata niin kovaa, että hyvä kun ei kipinöitä iskenyt. Se katsoi minua rumasti ja uhitteli. Kun kuopiminen, pärskiminen ja hyppiminenkään ei tehonnut, se pajautti lopulta minua turvallaan päin näköä. Siihen loppui venyttely, ja minä paiskasin porkkanat sen silmille. Säikähdyksestä selviydyttyään se oli vielä vihaisempi, koska oli menettänyt herkkunsa kokonaan.

Teimme kuitenkin sovinnon rapsuttelemalla toisiamme. Minä rapsutin Mayan harjamartoa koko matkalta ja Maya rapsutteli minun olkapäätäni. Aluksi se hoiti minua niin vihaisesti, että olisi tullut ihoon reikä, ellei olisi ollut takkia välissä. Pian tammani kuitenkin tyyntyi. Heti, kun se osasi taas käyttäytyä nätisti, se pääsi hakaan ja raahasin sille lisää heinää. Uskoin, ettei Mayankaan kaltainen vanhus tarvinnut lointa edes hieman hikisenä: se oli klippaamaton, ja heinän syöminen tuntuu lämmittävän hevosta paremmin kuin mikään loimi. Heinillehän Maya heti meni, ja tarhakaverit Jackal ja Mosse ravasivat korvat pystyssä osingoille.

Ennen kuin lähdin kotiin, katselin hevosia vielä silmä mustana ja kipeänä. Huomenna olisi turha odottaa Mayalta samanlaista performanssia, tai oikeastaan koko vuonna enää. Olisi parasta vihdoinkin tuoda sille kaveriksi toinen hevonen, vaikka iso vahva poni tai toinen puoliverinen. Jonain päivänä hyvin pian ottaisin asiakseni ilmoittautua jonoon seuraavan vapautuvaa karsina- tai pihattopaikkaa odottamaan.