Tarinoissa esiintyvät hahmot esitellään Hukkasuossa, koska siellä ne elävät Mayan ja muiden hevosten kanssa
***
"Hyvää teetä, kuka keitti?" sanoin merkitsevästi kupillinen laihaa kahvia kädessäni.
"No ei se nyt niin laihaa ole", Keitaro havahtui nurkassa.
"Jos lusikka ei pysy siinä pystyssä, se on liian laihaa!" väitin heti.
"Laita siihen tosi paljo sokeria. Sillon pysyy kans. Paitsi sä laitat muutenkin viis lusikallista."
"Mun toinen nimi on Diabeetus. Diabeetus Mortimus. Millä nää saa korjattua?"
Laskin kupin pöydälle Keitaron eteen ja kaivoin taskustani sen vierelle sirpaleita, jotka olivat olleet kännykkäni ja silmälasin.
"Siis haluatko sä varta vasten olla Niitä Tyyppejä, joiden silmälasit on pikaliimattu? Ja kuka muka enää käyttää muuta puhelinta kuin älypu-"
"Hyi yök, kuka on kussu kahvinkeittimeen?" juuri tallikämppään saapunut Max kysyi naama irvessä kahvinkeittimen viereltä.
"Valittakaa nyt kaikki!" Keitaro huokaisi teatraalisesti.
"Keitaro keitti pahaa kahvia, mutta keskittykää nyt olennaiseen! Katsokaa mun puhelinta! Ja laseja!"
"Häh, mikä puhelin? Vieläkö jollain on muka noita?" Max ihmetteli noin kahdeksaan osaan jakautunutta värinäytötöntä, epä-älyllistä puhelintani.
"Mä en osaa käyttää niitä kosketusnäytöllisiä! Sitä paitsi ne hajoaa heti. Varsinkin jos asuu kolmevuotiaan lapsen kanssa, tai hevosen kanssa! Tai jos työkseen kaitsee eläintarhaa."
"Mitä noille siis kävi. Putositko sä?"
Aloitin kertomaan tarinaa. Olin todella ollut ratsastamassa maastossa ja pudonnut, mutta pehmeästi ja hiljaisesta vauhdista. Nousin silloin saman tien takaisin Mayan satulaan, ja matka jatkui. Puhelin oli ehjä ja lasit päässä. Sitten Maya oli alkanut yllättäen muka pelätä jonkun pihassa ihan hiljaa katselevaa koiraa.
"Ja sit sä putosit uudestaan ja ne hajos. Olipa jännä tarina", Keitaro irvaili.
Pääsimme kuitenkin melko hyvin koiran ohitse, mutta lopulta se haukahti takanapäin ja Maya otti pienen spurtin. Silloinkaan en pudonnut toista kertaa, vaan Maya rauhoittui nopeasti ja jatkoimme matkaa käynnissä. Hetken päästä tamma alkoi kuitenkin ontua.
"Sit sä tulit alas ja pudotit puhelimen ja Maya astu sen päälle ja sit hikosit niin että lasit putos ja se astui niidenkin päälle!" Max arvasi.
Tarkastin sen jalat, mutta mitään näkyvää ei löytynyt. Kengissä ei ollut kiviä, en nähnyt halkeamia tai haavoja, mikään nivel ei ollut kuuma tai aristanut. Maya kuitenkin ontui, joten lähdin sen kanssa kotiinpäin kävelyttäen sitä.
"Ja sitten joku jengi otti sut kii ja hakkas ja rikko sun kamat!" Max keksi.
"Ei kun avaruusolennot, ja tavarat hajos koepalojen ottamisessa. Kerro jo", Keitaro pyysi.
Kotona kutsuin Mayalle kengityssepän, koska en oikein pidä alueen eläinlääkäristä, tai luota hänen asiantuntijuuteensa. Seppä sen sijaan on hauska höpöttäjä, joka tuntee hevoset, ja osaa vuolun yhteydessä tunnustella Mayan lihaksetkin. Seppä ajeli tallille nopeasti ja totesi, että Mayalla on paise kaviossa. Sitä pitää hautoa. Tein siis saman tien hauteen vedestä, merisuolasta ja mäntysuovasta.
"Ja Maya potki sua päin pläsiä ja puhelinta kun puhelin korvassa yritit hautoa sitä" Max arvasi uudelleen.
"Ei! Vaan se astui mun puhelimeen, kun se putos taskusta, ja sit yritin niin nopeesti saada pelastettua sen, että mun lasit putos täysillä käytävälle. Ja astuin niiden päälle tietenki", kerroin.
"Tää oli ehkä huonoin tarina, jonka oon ikinä kuullu!" Keitaro valitti, "tää olis mahtunut yhteen lauseeseen: kämmäsit ja pudotit puhelimes ja lasis ja ne hajos!"
"Oot muuten oikeassa", hymähdin.
