sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Maya 24 vuotta

17.11.2018 Maya täytti 24 vuotta. Se juhli railakkaasti syömällä kaksi kokonaista porkkanaa silläkin uhalla että liika sokeri aiheuttaisi sille nivelkipuja. Sen jälkeen istuin aidalla sen seurana ja rapsutin sen rintaa kenkäni kärjellä. Haaveilin niistä talvista, kun se jaksoi vielä puskea eteenpäin lumihangessa ja laukata metsäteillä niin lujaa, että nyt vanhentuneena ja viisastuneena pitäisin sellaista vaarallisena.

Minun pitäisi miettiä Mayan tulevaisuutta. Kuinkahan kauan sen elämä oli elämisen arvoista? Oliko se sitä vielä nytkin, kun se heräsi aamulla karsinassaan, harjattiin, köpötti tarhaan, vietti siellä koko päivän, harjattiin taas ja suljettiin yöksi takaisin karsinaan? Se oli aina rakastanut seikkailuja, ja nyt se ei ollut poistunut puoleen vuoteen tallipihasta. Olin myynyt sen satulan. Nyt se tuntui rakastavan vain syömistä ja nukkumista ja viihtyvän hyvin rauhallisessa eläke-elämässään. Sillä oli hyvät hampaat ja pitkiä kivuttomia kausia. Se oli järjissään ja tunnisti minut helposti kaukaakin - paitsi jos oli vähänkään hämärää. Toisaalta hämärälläkin se tunnisti äänistä että hakaa lähestyvä hahmo oli ihminen, eikä se pelännyt.

Mayan uudet tarhakaverit olivat olleet sille hyvä syntymäpäivälahja. Se oli heti kiinnittynyt Sammyn kylkeen. Pirteästä Hilpasta se ei vielä pitänyt, mutta onneksi poni jätti sen aika hyvin rauhaan. Sitä paitsi Mini oli ottanut Mayan henkivartijan roolin hyvin vakavasti Jackalin lähdettyä. Se teki Hilpalle koko ajan eleillään aivan selväksi, että hänen korkeutensa Maya ei ollut vielä valmis hieromaan tuttavuutta.

Oli ollut mahtavaa omistaa unelmiensa hevonen. Hevosen hankintaa suunnitteleville muistutellaan aina, kuinka paljon rahaa ja aikaa hevosiin menee, ja kuinka niiden omistaminen ei ole oikeasti mitään unelmaa. Mayan kanssa elämä oli kuitenkin täsmälleen niin kuin elokuvissa sekä hyvinä että huonoina päivinä. Sen harmaa naama oli täydellinen kaihin sumentamine silmineen, enkä olisi vaihtanut hevostani mihinkään toiseen.