Voi mikä vauva!

Olin taas vihainen ja ahdistunut Mayan eläinlääkärilaskujen takia. Olin paennut satulahuoneeseen, koska en halunnut nähdä ainoatakaan Hukkasuon hevosta, enkä varsinkaan yhdenkän omistajaa. Olin juuri soittanut ratsastuskoululle ja sopinut, että koulu maksaisi Minin ylläpidon ja saisi sen käyttöönsä viitenä päivänä viikossa. Kesälomansakin se viettäisi laitumen sijasta lasten kesäleireillä, jos en saisi sitä puoliylläpitoon jonnekin ennen kesää.

Puhelun jälkeen oli hyvä ottaa vihdoin kuva Mayan satulasta ja laittaa se myyntiin hevostavaroiden Facebook-kirpputorille. Samalla valokuvasin Mayan varusteista kaiken muunkin vähänkään rahan arvoisen ja laitoin myyntiin. Ei se enää paljoa tavaroita tarvinnut, vanha akka.

Sitten löytyi vihko, jonka kannessa luki "Maya ja Reita Mêl Serenissä 2008 -"
Olin kirjoittanut siihen pienen Mayan päiväkirjaa siitä lähtien, kun tutustuin siihen ja se oli vielä melko vauvaikäinen. Selailin satunnaisia mittauksiani Mayasta: olin pitänyt kirjaa sen säkäkorkeudesta, mahanympäryksestä, lämmöistä ja ties mistä. Välillä olin kirjoitellut, mitä olimme puuhanneet. Vihon välistä putosi valokuvia, jotka laitoin taskuun myöhempää katselua varten, paitsi päällimmäisen, jonka ehdin jo nähdä lattialla. Sitä katselin hetken.

Line xxxelianat /dA, muu Reita

Voi mikä vauva! Olin jo unohtanut, miten Mayalla oli tapana tulla kohti turpa pystyssä ja hieroa ylähuulella leukaani. Sitten minä tapasin ottaa kaulan molemmilta puolilta kiinni ja rapsuttaa sitä niin, että sen naama vääntyili onnesta joka suuntaan. Lopulta se aina alkoi heilua hervottomasti, ja minä pökkäsin sen kyljelleen heinikkoon tai hankeen. Sitten siitä tuli liian iso sellaiseen. Vaikka tuossa kuvassa se oli kyllä niin nuori, että minä en ole sitä kuvaa ottanut.

Laitoin viimeisenkin kuvan taskuun ja lähdin ulos. Jos ei harrastus vie kaikkia rahoja, se ei ole tarpeeksi tärkeä harrastus.