Jaksoin pyöriä sängyssä yli kaksi tuntia ennen kuin nousin, nielaisin yöpalan ja lähdin ovesta ulos. Kello oli vähän yli viisi, kun hiippailin Hukkasuon tallin ovesta sisään. Tuoksui heinältä ja hevoselta, ja minä hiivin käytävää eteenpäin kuin ninja. Muutama hevonen oli hereillä ja puhisi tyytyväisenä kuvitellen aamupalan tulevan vähän aikaisemmin tänään, mutta suurin osa vielä nukkui.
Maya oli hereillä, mutta makoili vielä. Näyttäydyin sille karsinan oven takaa ja odotin sen tunnistavan minut ennen kuin avasin sen oven. Vasta oven avautuessa se punnersi itsensä pystyyn nivelet paukahdellen. Tarjosin sille leipää, jonka se söi tyytyväisenä silittäessäni sen kaulaa.
Ei mennyt kauaa, kun olimme jo ulkona. Jätin talliin lapun siltä varalta, joku sattuisi tulemaan paikalle ennen kuin palaisimme. Oli kylmä, ja lintujen aikainen varhaiskeväinen titityy kuulosti sarastavassa aamussa metalliselta. Onneksi Maya oli harjattu illalla niin hyvin, että sain vain sipaista pölyharjalla purut sen selästä ennen kuin kiinnitin sen riimun kumpaankin poskirenkaaseen narun ja nousin sen melko matalalta ja kapealta tuntuvaan selkään.
Hiippailimme käynnissä pimeyteen, Maya pää matalalla ja vielä välillä haukotellen, ja minä kahta riimunarua löysinä sen kaulalla pidellen. Kavioista kuului rouhiva ääni hiekkatiellä, ja linnut piipittivät puissa. Tuuli suhisi, mutta vain vähän. Muuten oli ihan hiljaista, koska autotkin nukkuivat vielä pihoissaan.
Kun kuusimetsän takaa alkoi näkyä kalpeanpuoleista auringonkajastusta, puristin Mayan kylkiä pohkeilla. Se alkoi ravata hitaasti ja rennosti, pää matalalla, vähän nyökytellen. Istuin sen selässä niin huonosti ja mukavasti, että ratsastuskoulussa opettaja olisi heti komentanut olemaan kunnolla. Olin liian takana ja jalkani olivat melkein Mayan kainaloissa kylkien sijaan, ihan niin kuin olisin istunut puutarhakeinussa enkä suinkaan hevosen selässä. Tiedostin sen oudon hyvin, enkä aikonutkaan korjata asiaa. Meidän vanhusten, minun ja Mayan, ei enää tarvinnut olla tuntiratsukko.
Ravissa me sujahdimme metsäpolulle ja haistelimme kylmää kevääntuoksuista ilmaa. Näimme hiiren tai rotan, ja monenlaisia lintuja, joista tunnistin vain fasaanin. Maya ei piitannut sen rääkäisystä, vaan ravasi eteenpäin, koko lenkin, koko metsän läpi, kunnes putkahdimme eräästä ojasta hiekkatielle. Silloin pysähdyimme yhteistuumin katsomaan, ettei autoja tule, ja jatkoimme matkaa käynnissä.
Hiekkatiellä laskin riimunaruohjat käsistäni ristiin Mayan kaulalle. Otin sen harjasta tukea, ja venytin jalkani niin pitkiksi kuin suinkin. Lonkista kuului vaimea paukahdus, mutta ei mitään enää, kun asettauduin vihdoin istumaan niin kuin ratsastajan kuuluukin. Maya pysähtyi omin päin haukkaamaan kevään ensimmäisen, osin jäätyneen voikukan ja jatkoi sitten matkaa.
Viimeinen osuus ennen tallin hiekkatietä oli asvalttia. Mayan kavioiden rouske muuttui metalliseksi kalahteluksi, kun hevosenkengät osuivat asvalttiin. Aamuvirkku mopoilijatyttö ajoi ohitsemme, ja nostin kättä kiitokseksi, kun hän asianmukaisesti hiljensi vauhtiaan. Maya katseli hänen peräänsä korvat pystyssä, mutta ei keskeyttänyt kulkuaan.
Tallilla päästin Mayan suoraan hakaan. Turhaa se menisi vartiksi sisälle, ennen kuin joku sen toisi taas takaisin. Se jäi ulos rennon letkeästi, vaikka ei olekaan kuukausiin tarhaillut ilman uskollisia aseenkantajiaan, Miniä ja Jackalia. Jätin sen aitaukseen ja lähdin töihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti