maanantai 14. marraskuuta 2016

Maya muuttaa Hukkasuolle

Peruutin autoa ja heppavaunua superhitaasti, jotta osuisin Hukkasuon pihaan, enkä pihaa reunustavaan ojaan. En ole rallikuski, enkä muukaan kuski, ja vihaan kaikkien vaunujen vedättämistä! Peruutukseni kuitenkin onnistui loisteliaasti, joten kehtasin morjenstaa tallista kurkkivaa monipäistä ihmismassaa nyökkäyksellä. Maya ryskäsi melko maltillisen ärtyneesti kopissa, ja jätin sen sinne etsiäkseni jonkun henkilökunnan jäsenen.

"Hei, mä olen Reita, missä-" aloitin ensimmäiselle vastaantulijalle.
"Hei! Kiva! Mä olen Emilia. Sä olet uusi täällä, tai ainakaan mä en ole nähnyt sua ja mä olen täällä aina, mutta haluaisitko sä harjata mun kanssa Hallaa? Halla on mulla ylläpidossa!"
"Öö, en! Tai siis, haluaisin, mutta mulla on Maya, tai siis mulla on hevonen tuolla kopissa odottamassa."
"Aa, sä oot SE!" sanoi joku toinen nuori nainen.
"Kuka se?" Emilia kysyi.
"Se Uusi Tyyppi joka tulee tänään. Sillä on joku vanha tamma, me katottiin eilen kuvia toimistolla."
"Mayahan ei ole tamma! Ei kun vanha!" puolustin hevostani.
"Mä luulin et se on yli parikymppinen! Mutta mene tonne, siellä noi osaa auttaa sua. Mä olen muuten Kirstu."

En voinut enää sanoa mitään Mayan ikäasioihin, joten marssin käytävälle kerääntyneen väkijoukon läpi sen Kirstun osoittamaan suuntaan kohti tyyppejä, joihin hän oli viittilöinyt. Sairaasti porukkaa! Välttelin katsekontaktia kaikkien kanssa ja onnistuin tavoittamaan Crimiksen, joka oli kuulemma tallin emännän pikkusisko. Sain vielä kerran sanottua kuka olen.

"Ai hyvä! Meillä on Mayalle karsina valmiina, kyllä sitä on odotettu! Mutta varmaan laitat sen vielä ulos tähän aikaan, että se saa jaloitella? Tulepas katsomaan, täällä on sille täksi päiväksi haka, niin keksitään sitten joku pysyvä tarhasysteemi ajan kanssa."
"...joo"
"Sattuipa kiva päivä teidän muutolle! Ei ole liian kuuma kopissakaan. Tossa on toi haka, Maya joutuu nyt olemaan yksin tänään. Mutta haluatko sä apua sen viemisessä tai tavaroiden purkamisessa?"
"En! Tai siis ei kiitos, ei meillä ole paljoa tavaraa, menee kertakantamisella."
"No hyvä! Niitä kamoja voi viedä siihen satulahuoneeseen, se oli siinä mistä me lähdettiin. Jos et muista enää, niin kyllä joku niistä tyypeistä kertoo. Hei Max! Ja Kevin! Mutta kun olet Reita valmis, niin taukotuvassa on kahvia ja teetä ja jotain keksiä. Tule sinne sitten! Max kuule -!"

Pakenin kauhuissani paikalta. Niitä oli joka puolella! Tallissa niitä oli ainakin seitsemän, satulahuoneen ovella kaksi, täällä kaksi, ratsastamassakin oli muutama - kaiken maailman heppatyttöä ja ponipoikaa! Ja kaikki olivat varmasti nähneet netistä, että minulla oli satavuotias hevonen, ja kaikki kävisivät haukkumassa Mayaa ja yrittäisivät puhua minulle jotain ja minä en osaisi vastata niille mitään ja kuolisin ja perheeni joutuisi myymään Mayan ja Maya kuolisi!

Kuljetusautolla supisin hevoselleni "nyt Maya selkä suoraksi" ja ravistelin sen riimunarua saadakseni sen tulemaan vaunusta ulos kuin sotaratsu, eikä kuin vanha työhevonen. En tiedä, minkä näköisesti se tuli ulos, mutta kiltisti ainakin. Pää pystyssä ja korvat villisti pyörien se seurasi minua kohti hakaansa. Se oli valpas, mutta luotti vankasti siihen, etten minä sitä kovin kamalaan paikkaan veisi. Tamma sujahti hakaansa kiltisti ja minä jäin portille katselemaan sitä ahdistuneena mutta ylpeänä.

Minun Mayani ravasi haan ympäri yhden, kaksi, kolme kertaa. Sitten se kulki pää matalalla haistellen alueensa keskiosat. Välillä se pysähtyi tarkkailemaan ympäristöään, mutta aina minuun vilkaistuaan se jatkoi tutkimistaan. Melko pian se kuitenkin väsähti ja siirtyi kurkottelemaan aidan ylitse voidakseen tehdä tuttavuutta viereisen haan kirjavan hevosen kanssa. Katselin sitä apaattisena ja kaipasin kotiin Mêl Sereniin ja hajonneen talliporukan luokse. Lopulta minun oli kuitenkin pakko ryhdistäytyä ja kantaa Mayan vähäiset romut satulahuoneeseen.

Maya ravaa yhden, kaksi, kolme kierrosta.


Laiskuuttani nostin kaiken mahdollisen kiikkerästi satulan päälle. Mayalla on satulan lisäksi suitset, terapiavyö ja sangollinen kaiken maailman harjoja ja varariimuja. En nähnyt paljoa satulan ja sangon takaa, joten olin kompastua tallin matalaan kynnykseen. Joku kuitenkin otti sangosta kopin ennen kuin se mäjähti käytävälle. Tämä farkkuihin ja paksuun toppatakkiin verhoutunut joku sanoi vain "moi, mä autan sua vähä" ja kantoi sankoni satulahuoneeseen. Ennen poistumistaan hän sanoi olevansa Max. Minä sanoin olevani Reita, emmekä me puhuneet mistään muusta.

Päätin kokeneeni riittävästi sosiaalisesta kanssakäymisestä johtuvia mielenjärkytyksiä yhdelle päivälle, joten en edes aikonut jäädä istumaan tallin yhteiseen pullakahvitutustumishetkeen. Päätin vain käydä siellä, ettei minua pidettäisi ihan mielipuolena, ja sitten tulla äkkiä pois, ettei minusta tulisikaan mielipuolta. Pahin pelkoni olisi, että taukotuvassa olisi iloinen puheensorina, joka lakkaisi heti, kun minä tulisin. Onneksi niin ei käynyt: kukaan ei kiinnittänyt minuun huomiota muuten kuin nyökätäkseen. Ilmeisesti ainakin jo näytin mielipuolelta, tai sitten ahdistunut aurani piti kaikki omissa puuhissaan. Vaihdoin muutamien tyyppien kanssa muutamia satunnaisia sanoja, niin kuin hyviin käytöstapoihin kuuluu, ja lähdin katsomaan vielä Mayaa.

Maya tuli haan portille vastaan niin kuin olisi tarhaillut samassa paikassa aina. Se laski päänsä portille, että sain hierottua sen korvia. Se oli lämmin ja tyytyväinen muutamassa pakkasasteessa tarhaillessaan.

Hätkähdin, kun Crimis tervehti minua selkäni takaa, mutta Maya ei tapansa mukaan laukannut korvat luimussa mielenosoituksellisesti pois opettaakseen minua rauhallisemmaksi.
"No hei", vastasin tervehdykseen ja rapsuttelin Mayaa leuasta jotain tehdäkseni.
"Sehän on hieno hevonen, arvokkaasti harmaantunut silmien ympäriltä."
"Mä tunsin Mayan jo kun me oltiin molemmat lapsia."
"Kuule, ei ne enää huomenna hukuta sua kysymyksiin", Crimis hymähti.
"Hyvä! Mä en muista kenenkään nimeä! Ne näyttää kaikki samalta! Teitä on niin monta! Mun ei olisi ikinä pitänyt tulla tänne! Miksi mulla edes on hevonen? Kaikki vihaa Mayaa aina" valitin kaiken kerralla, kun en voinut kesken lopettaakaan.
"Ensimmäinen päivä ei oo helppo. Kyllä sä tänne sovit. Eikä kukaan vihaa Mayaa, eihän kukaan edes tunne sitä vielä. Asioilla on tapana järjestyä. Mä menen hakemaan hevosia sisälle. Sä voit tulla mukaan, jos sä haluat."
"Mä jään tänne. Kiitos. Mä en jaksa puhua. Ens kerralla sitten."

Vielä puoli tuntia synkistelin haan portilla, ja vaikka ihmisiä kulki edestakaisin, kukaan ei tullut häiritsemään minua. Samaan tahtiin, kun varpaani alkoivat jäätyä, minä aloin ajatella toisin. Ehkä en kuolisi: ehkä oppisin väistämään kaikkia muita ja kaikki minua, niin että saisin rauhassa opetella muiden nimet. Ehkä löytäisin kavereita joskus, ja Maya löytäisi jonkun kivan hepan, jonka kanssa hirnuskella. Kun en enää tuntenut varpaitani, tunsin oloni täysjärkiseksi ja talutin Mayan sisään yöksi.


Mayan kuva on kesken, mutta irrotin siitä pääkuvan tähän, koska se sopii talvisena kuvana tarinaan. Linen teki Tea, muu on minun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti