sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Maya viettää kiertolaiselämää

Kun Mêl Seren lopetti, se oli jäätävä isku. Yllättäen Maya oli ilman kotia ja minä ilman ainoaa harrastustani ja ajanviettopaikkaani ilman tallia ja sen hevosia. Harkitsin kaikenlaista: pyydänkö, että Mayan entinen omistaja ottaa sen takaisin? Annanko Mayan ylläpitoon? Vuokraanko sitä läheiselle ratsastuskoululle, että saan rahaa sen ylläpitoon jollain sellaisella tallilla, jolla en voi maksaa työllä osaa vuokrasta? Onko Maya... ...lopetettava?

Kaikki vaihtoehdot olivat surkeita. En minä halua luopua omasta hevosestani kokonaan, eikä Maya-raasu vanhana heppana jaksa enää ratsastuskoululla työskennellä. Mêl Serenin viimeisinä päivinä istuinkin sateessa märkänä, kuumeisena ja ahdistuneena Mayan tyhjän haan puomilla pitkiä iltoja yrittäessäni ratkaista ongelmaani.

Lopulta keksin sen: ellei sopivaa tallia ole, minä teen sen! Minä alan etsiä taloa, jonka pihassa Maya voi viettää eläkepäiviään. Sen aikaa hevoseni ei auta kuin kestää kiertolaiselämää. Sen on muutettava aina halvimman karsinapaikan perässä, ellen löydä sille pidempiaikaista kotia. Niin minä talutin Mayani kuljetusautoon Mêl Serenin viimeisenä päivänä, ja se päivä oli yhtä sateinen ja ruma kuin ilta, jona Mayasta tuli minun hevoseni.

Uudella tallilla ei ollut nimeä, vaan se sijaitsi jonkun äijän takapihalla. Äijällä oli siellä oma vanha suomenhevostamma Virkku, jonka kaveriksi Mayani sai jäädä. Päästimme heti ensimmäisenä iltana mummot yhdessä ainoaan tarhaan, ja hetken toisilleen elehdittyään ne siirtyivät syömään yhdessä samasta heinäkasasta. Oloni oli paljon parempi, kun näin Mayan heti viihtyvän, joten hymyilin Aapolle, joka on Virkun isäntä ja Mayan vuokranantaja. Aapo hymyili takaisin ja sanoi, että kyllä kaikki aina järjestyy. Asioilla on tapana järjestyä.

Sinä iltana Mayan ja Virkun tarhaillessa minä nostelin Aapo seuranani Mayani vähäiset tavarat paikoilleen Aapon pieneen puuvajasta tehtyyn kahden karsinan talliin. Satulalla oli teline ja suitsilla koukku Mayan karsinaa vastapäätä, mutta muut tavarat joko sullottiin muoviämpäreihin tai laitettiin roikkumaan seinään lyödyistä nauloista. Tavaroiden uusi säilytystila ei ollut kaunis, mutta se ei pelottanut minua. Ainakin Aapo oli mukava minulle, ja näköjään myös Virkku Mayalle.

Aapo lupasi hakea hevoset sisään ennen puoltayötä, joten lähdin vielä kerran takaisin Mêl Sereniin auttamaan taukotilan tyhjentämisessä kaikista niistä muistoista ja romuista, joita olimme sinne sadan vuoden aikana kantaneet mukanamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti