Maya ja nuori Pocahontas

"Ole hyvä ja laita se tähän."
Maya katseli minua ylpeänä kartio suussaan, eikä sillä ollut aikomustakaan päästää irti. Ruska seurasi tapahtumia kauempana kentällä tehden samalla lumipalloja.
"Päästä irti siitä ja laita tähän. Jos et laita, tontut katsoo!"
"Maya ei saa lahjoja pukilta!" Ruska huusi.
"Ei todellakaan saa! Etkä saa säkään, jos et välittömästi nouse ylös sieltä ja mene tonne reunalle leikkimään. Siellä on hepankakkaa!"

Ruskaa nauratti hepankakka, ja Maya hämääntyi hetkellisesti äänestä niin, että sain kartion sen suusta. Nostin sen aidanpylvääseen, jonne joku oli sen jättänyt, ja josta Maya sen oli varastanut.
"Ja nyt sitte ihan liikkumatta! Isi harjaa!" komensin Mayaa.
Maya totteli. Eihän se yleensäkään levoton hoidettava ollut, ja irti kentällä harjaaminen oli sille melko tavallista. Pidin harjatessani silmällä Ruskaa, joka oli siirtynyt aidan toiselle puolelle lumikinokseen leikkimään.

"Koska mä saan ratsastaa-aa-aa-aa!!" Ruska ulvoi aina välillä, kun leikki kävi tylsäksi.
"Ihan pian! Iskä harjaa Mayaa vielä vähä!" vastasin joka kerta.
Lopulta kuitenkin koitti Ruskan odottama ratsastushetki. Jätin Mayan kentälle riimu päässään ja avasin Ruskalle portin, jottei tyttö taas ryömisi aidan alta. Otin häntä kainaloista kiinni ja nostin - vaan siitä alkoi ulvonta.
"EI EI EI EI!"
Maya nosti järkyttyneenä päänsä ylös ja viuhtoi hännällään.
"Mitä! Ruska ei hevosten kanssa saa huutaa!"
"Mä haluan SATULAN!" Ruska vaati kiukkuisesti.
"Etkä halua! Et sä tarvi satulaa!" sanoin ärsyyntyneenä ja yritin nostaa Ruskaa taas.
"EI!! Mä haluan! Kaikilla muillaki on! Kaikilla kilpailijoillaki on! Noillaki on!" Ruska valitti ja viittoi muutaman maastoon lähtijän suuntaan.

En tiennyt, että Ruska oli oppinut jo niin paljon hevosista, että tiesi satulan kanssa ratsastamisen olevan normaalia. Minulla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan hakea satulaa tallista. Ei varsinkaan Ruskaa varten, koska Ruskan kantapäätkään eivät yltäneet satulasiipien yli. Lisäksi tyttö tuntui pysyvän tukevammin hevosen selässä, kun paksu satula ei ollut hevosen ja pienen ratsastajan välissä.

"Nyt on kuule Ruska semmonen juttu, että kaikilla ratsastajilla pitää olla aina kypärä, mutta ei aina satulaa. Sulla on kypärä, ja hieno onkin. Asia on niin, että sä ratsastat ilman satulaa niin kuin oikeat inkkarit, tai sitten sä et tänään ratsasta ollenkaan. Mä en jaksa hakea satulaa tallista asti. Miten on?"
"Ai ratsastaako inkkarit ilman satulaa?" Ruska kysyi silmät suurina.
"Tottakai! Ihan kaikki ja koko ajan!" vastasin.
"Ai Pocahontaskin?" Ruskan silmät sädehtivät.
"Pocahontas ei tain- tai siis joo, varsinkin Pocahontas. No? Saako nostaa?"

Kun Ruska oli hevosen selässä, hän takertui heti Mayan harjaan, niin kuin olin opettanut. Maya puolestaan seisoi rauhassa paikallaan, niin kuin olin myös opettanut. Maiskutin sille, ja se lähti kiertämään kenttää hyvin hitaassa ja varovaisessa käynnissä. Minä kävelin sen vierellä ja pidin Ruskaa toppahaalarin selkämyksestä kiinni.

Ruska alkoi saman tien puhua pälpättää. Sain kuulla yksityiskohtaisen selityksen Disneyn Pocahontasista, jota Ruska katsoi noin kolmesti viikossa nykyään. Ruska aikoi kuulemma myös pitää naamiaissynttärit, kun tulee isoksi, ja aikoo pukeutua Pocahontakseksi. Hiusten värjäämisen mustaksi kielsin, ja kun Ruska oli alata parkumaan, lupasin, että yläkoululaisena saa varmasti värjätä vaikka siniseksi. Ruska jaksoi hienosti ratsastaa ainakin viisi kierrosta ja halusi sitten alas. Aioin viedä Mayan hakaan, mutta tyttö halusikin vielä kävelylenkille - ja ihan yksin kuulemma.

Laitoin siis Mayan riimuun narun ja annoin sen Ruskalle. Katsoimme yhdessä sopivan kävelyreitin: Ruska saisi kävelyttää Mayan tallia kohti ja tulla sitten takaisin. Se oli ihan sopiva lenkki pienelle tytölle ja suurelle hevoselle.
"Sä et sit iskä tuu mukaan", Ruska komensi, "mä oon iso ja meen itte."
"Selvä kuule. Mee ihan itte. Odota kun mä aukasen sulle portin, sä et yllä tohon hakaan..."

Sinne taapersi Ruska, isin pieni meritähdenmuotoinen toppapukuun ahdettu prinsessa. Maya piti liioiteltua turvaväliä pieneen ihmiseen ja kulki kaukana, riimun mitan päässä takavasemmalla. Pidin kaksikkoa silmällä ja siirryin koko ajan Mayan harjasangon kanssa kohti hakaa. Käveltyään ihan tallin viereen Ruska keikahti kumoon liukkailla saappaillaan. Otin jo ensimmäiset juoksuaskeleet mennäkseni apuun, mutta Ruska punnersikin itse kiukuttelematta pystyyn. "EI OTTANU KIPEETÄ!" kaikui pitkin tallipihaa niin, että Maya-raukkakin hätkähti. Se kuitenkin odotteli kaikessa rauhassa, että Ruska lähti taas kävelemään.

Ruska halusi pitää Mayaa kiinni, kun tarkistin sen jalat ennen hakaan päästämistä. Minä kuitenkin päästin Mayan portista. Maya ei yleensä ryntäile, eikä rynnännyt silläkään kertaa, mutta Ruska oli silti liian nuori päästämään hevosta irti. Taas Maya juoksi suoraan Jackalin luokse, vaikka Ruska huusi sen perään.
"Miks Maya menee ton luo?" Ruska kysyi vihaisena.
"Siks ku se on sen kaveri. Meethän säki aina tarhassa vaan sen Matiaksen luo kun mä tuun hakeen, etkä yhtään oo lähdössä kotia."
"Mikä ton nimi on?" Ruska kysyi.
"Se on Jackal, ja se onkin kuule hieno ratsu", sanoin Ruskalle ja pidin hänestä kiinni, kun hän kapusi aidan alimmalle puomille seisomaan.
"Onks seki meidän heppa?"
"Ei, se on yhden tytön heppa."
"Koska meille tulee heppa?"
"Meillä on jo. Tules nyt autoa kohti."
"Mutta toinen heppa Mayan kaveriksi!"
"Mayalla on jo kaverina toi Jackal. Mutta kyllä varmaan joskus tulee toinen heppa."
"Äiti on sanonu ettet sä saa toista hevosta!"
"Vai on äiti sanonu. Sitten ei varmaan tuukkaan toista jos ei äiti anna."
"Voinko mä saada ponin?"
"Joo, saat ponin heti kun mä saan lottovoiton. Jos saat äidiltä luvan."
"Mä haluan sitten valkosen."
"Ai valkosen ponin? Ne onkin hienoja ne valkoset. Voisit semmosen pienen shettiksen ottaa."

Ruskalla riitti hevoskysymyksiä koko matkan satulahuoneeseen ja sieltä autoon.
"Voinks mä huomenna tulla taas ratsastamaan?" Ruska kysyi vielä, kun kiinnitin hänen turvavyötään.
"Et, kun huomenna äiti menee sun kanssa uimaan. Mutta ensviikolla taas pääset, kun osasit niin superhyvin taas olla hepan kanssa."
"Mä meen sitten taas ilman satulaa kerta inkkaritkin menee!"
"Jaahas, se on oikein hyvä. Ilman satulaa on hyvä mennä. Heppakin tykkää."
"Nii. Mä meen ilman. Mä oon Pocahontas, ja Maya voi olla Khan."
"Eiks se Khan ole sen Mulanin hevonen?"
"On, mutta ei se haittaa. Sitten mä voin olla Mulan, kun mä menen satulalla. Sitten toisella kertaa."