Joulutarina: Yhtä ei saa jättää yksin

"Saa laittaa?" Ruska varmisteli pahvinen tonttua esittävä taideteos kädessään.
"Saa saa, laita siihen", osoittelin Mayan karsinan ovea, jonka yläreuna oli arkinen, mutta alareunassa hyppi jo neljä muuta tonttua. Ruska teippasi viimeisenkin niin ylös oveen kuin ylsi, eli edelleen melko alareunaan. Se meni vähän muiden päälle, mutta ei se haitannut ainakaan neiti taiteilijaa.

"Voi te ootte koristellu Mayan oven!" Emilia tuli katsomaan.
"Mä koristelin! Iskä laitto vaan teipit", Ruska ilmoitti heti.
"Se kuule ihan itse teki noita tarhassa. Arvaa vaan monestako tontusta me saadaan nauttia kotona", huokasin.
"Mä laitoin mun hepoille oviin joulupallot", Emilia kertoi Ruskalle, joka halusi välittömästi mennä katsomaan. Mumisin Emilialle varoituksen: Ruska on niin kuin kissa, kiskoo pallot kuusestakin ja kasaa ne lopulta sohvien ja sänkyjen alle.

Lopulta pallot oli nähty ja sisustusideat vaihdettu ("mä teen Hallalle ja Tumpillekin omat tontut kun mä ehdin, mä voin tuoda ne ens kerralla kun mä tuun, ja mä voin laittaa niihin kultahilettä, iskä osti mulle kultahilettä ja kultatussin -") ja me Ruskan kanssa pääsimme harjaamaan haasta noudettua Mayaa tallin pihaan. Ruska ei olisi jaksanut turhia harjailla, vaan suki pari vetoa Mayan polvia ja yritti sitten kiskoa harjauspuomilta tamman siloja alas ja hevosen selkään. Kun hän ei onnistunut, hän tottakai kirkui, ja ehdotin Mayan viemistä takaisin hakaan, kun kerran hepan hoitaminen oli niin kamalaa, että piti karjua. Ruska lopetti tekoitkun ja yritti syöttää Mayalle hiekkaista lunta ja pudonneita heinänkorsia sillä aikaa, kun minä harjasin ja valjastin. Maya hipoi kohteliaasti turvallaan likaista lunta Ruskan lapasista.

Kun laitoimme koppakärryn Mayan perään, Ruska laittoi ihan itse pitkää rintaremmiä kiinni toiselta puolelta sillä aikaa, kun minä kieputin valjasremmit ja rintaremmin kiinni toiselta. Kun siirryin Ruskan puolelle huomasin Ruskan valjastaneen Mayaa oikein tunteella: sain selvitellä sotkua kauan huokaileva lapsi kärryillä tylsyyttään valittaen ennen kuin pääsin kiinnittämään kärryt valjaisiin ihan oikeasti. Lopulta sain kuitenkin urakan valmiiksi. Sitten vain piti uhkailla Ruska istumaan ihan paikallaan kärryssä, kun irrotin ja käänsin hevosen ja hyppäsin itse kärryyn. Ruska otti heti kiinni vanhasta riimunarusta, joka oli sidottu koppakärryn etureunaan kauhukahvaksi.

Maya käveli reippaasti metsiin johtavan hiekkatien alkuun, ja saman tien annoin sen ravata. Mayan ravi oli hidasta hölkkää nykyään, mutta se nautti jolkottelusta yhtä paljon kuin nuorempana täysillä kaahaamisesta. Ruska puristi kauhukahvaa totisena ja hiljaisena kauan aikaa.

"Iskä", Ruska sanoi yhtäkkiä.
"Mitä?"
"Jos musta ei tule isona intiaania, musta tulee hevosten ajaja!"
"Ai ravikuski? Semmonen kuin se äitin veli?"
"Joo. Mä meen Mayan kanssa raveihin ja me voitetaan kaikki ja musta tulee ravikuningas, kerta ei muka oo raviprinsessoja.

Minua nauratti Ruskan aikomus ryhtyä ihan itse ravikuninkaaksi. Maya hidasti omin päin käyntiin, kun ei enää jaksanut hölkätä. Tarjosin ruskalle ohjia, ja kun hän otti ne, pidin toisella kädellä kiinni kärrystä ja ohjanperistä, ja toisella Ruskan haalarin selkämyksestä. Ruska tykkäsi pidellä ohjia ja muka ajaa itse, vaikka oikeasti Maya vain kävelikin automaattisesti tuttua tietä ohjat löysinä. Se ei enää nykyään hyppinyt raville, tai muutenkaan temppuillut. Pidin kyllä silmät auki mahdollisten vastaantulijoiden varalta, ja Ruska suostui jo antamaan ohjat minulle ilman tappelua, kun niitä pyysin.

Ravikuningas-Ruska jaksoi ohjastaa Mayaa koko lyhyen lenkin. Maya kääntyi itse takaisin tallin pihaan niin leveästi, ettei kärry koukannut ojan kautta.
"Mitä hepalle sanotaan kun sen pitää pysähtyä?" muistutin Ruskaa lähestyessämme harjauspuomia.
"PRRRR!" Ruska päristi niin, että sylki lensi, ja Maya pysähtyi.
"Osaatko pitää ohjilla Mayaa paikallaan niin kauan, että saan sen kiinni?"
"Osaan!"

Odotin Ruskan kyllästyneen jo heppaan lenkin jälkeen, niin kuin aina ennen. Tällä kertaa hän kuitenkin jäi ihan harjaamaan Mayaa, kun olin ensin avannut kaikki soljet ja solmut aina häntäremmistä rintaremmiin ja nostanut valjasmöykyn harjauspuomille. Maya oli ihan tyytyväinen, vaikka Ruska harjasikin sen sääriä vimmatusti pääharjalla.

"Tiesitkö iskä että heppa pitää aina harjata hyvin lenkin jälkeen!"
"Tiesin, mut tiedätkö sä mikä on kaviokoukku?"
"Tiedän!"
"Hyvä, etsi semmonen sieltä sangosta ja tuo iskälle."
"Voiks Maya tulla kotiin jouluna?" Ruska kysyi kaviokoukkua ojentaen.
"Totanoin, Mayan koti on täällä, se on täällä joulun", vastasin varovaisesti ja aloin puhdistaa kavioita. No niin, nyt tulisi raivari.
"Tietääks Joulupukki?"
"Tottakai tietää."
"Miten se voi tietää? Koiratkin asuu meillä kotona! Ja me kaikki muutkin niin miks Mayan pitää olla yksin täälä? Mitä jos sen joululahjat tulee vahingossa meille? Koirienkin tulee! Saako hevoset jouluruokaa edes?"
"Kuule-"
"Hepoilla on varmaan paha mieli kun kaikki muut eläimet on jouluna kotona ja hepat on tallilla isi voidaanks me tulla jouluna tänne jos Maya ei voi tulla kotiin mä ainaki tuun SÄ OOT SANONU ETTÄ YHTÄ EI SAA JÄTTÄÄ YKSIN ÄÄÄÄÄÄÄÄ!"

Nostin itkevän Ruskan syliini ennen kuin Maya hermostui. Tyttö oli varmasti väsynyt ajelusta, ja väsyneenä hänelle tulee välillä tosi paha mieli. Hän lopetti huutamisen, mutta edelleen räkää ja kyyneleitä valui kaulahuiviini.

"Kuulepa. Ihan oikeessa olet ettei saa ikinä yhtä jättää yksin, mutta ei Maya täällä yksin ole. Sehän on sen Jackalin kanssa ensin pihalla koko päivän, ja sitten illalla se on kaikkien muiden kanssa tallissa. Ja sähän laitoit sille joulukoristeitakin oveen, että kyllä sillekin joulu tulee. Se on mielummin täällä heppakavereiden kanssa kun meillä yksin pihassa seisomassa, ja tietenkin hevoset saa jouluruokaa -"
"Ai lanttulaatikkoa?"
"Ei lanttulaatikkoa, ei ne siitä tykkää, mut omenoita varmasti saa. Ja Maya tietää että Joulupukki tulee sua katsomaan, ettet sä sen takia ehdi tulla sen luo jouluaattona, ja joulupäivänähän me jo tullaan taas tänne. Haluatko sä nyt taluttaa Mayan karsinaan, vai vienkö mä tällä kertaa?"
"Mä talutan. Mee sä pois, mä osaan ite."
"Selvä juttu. Ota tästä narusta kiinni, ja odota, mä otan nämä romut mukaan."

Kun Maya oli tontuin koristetussa karsinassaan ("mee pois siitä, mä avaan itte oven, mä oon iso!") ja tavarat satulahuoneessa, kävelin syviin mietteisiin vaipuneen Ruskan kanssa autolle ja autoin laittamaan turvavyön kiinni. Ruska haukotteli, nukahtaisi varmasti autoon kotimatkalla.

Olimme ajaneet jo melkein kirkolle asti, kun takapenkiltä kuului vielä uninen mietintö. "Mä voin kyllä tehdä Mayalle lisää niitä tonttuja ettei sille vaan tuu paha mieli. Ja muillekin hevosille voin tehdä. Osta mulle lisää pahvia huomenna."